Samuli Heimosen tervehdys Pirkkalan Taideyhdistys ry:lle:Kiitos ja anteeksi!
"Kiitos siitä, että olen saanut olla valitsemassa teoksia korkeatasoisesta ja monipuolisesta valikoimasta.
Teoksia seuloessani huomasin harmikseni, että joudun todella pinnistelemään, mikäli aion saada näyttelyn tehtyä. Hienoja teoksia on aivan liikaa ja kaikki ne ansaitsisivat tulla esitetyksi.
Valitettavasti tilat ja näyttely kokonaisuutena vaativat teosten määrän karsimista.Myös katsojan kannalta on tärkeää, että näyttely on rajattu.
Hyvä näyttely on selkeä, monipuolinen ja ajatuksia herättävä. Juuri sellaiseksi olen halunnut tämän näyttelyn tehdä.
Ja kaikki eväät sellaiseen näyttelyyn ovat olemassa.
Olen antanut näyttelyn teemojen nousta teoksista itsestään. Yhdelle seinälle olen kerännyt teoksia, joissa esiintyy ihminen jossain muodossa, toiselle seinällä on kerätty kuvia eläimistä ja kolmannella teoksia luonnosta.Muut teokset limittyvät näiden aiheiden välille tai ympärille.
Koska varsinaista yhteistä aihetta kaikille teoksille ei löydy, on minusta mielenkiintoista katsoa miten teokset puhuvat keskenään kussakin edellä mainitussa teemassa.
Näyttelyssä yhtä tärkeää kuin hyvät teokset on teosten välinen vuoropuhelu. Tätä vuoropuhelua näyttelyn ripustus pyrkii helpottamaan ja korostamaan.
Pirkkalan taideyhdistys on näyttänyt, että sen jäsenet tekevät poikkeuksellisen korkealuokkaista ja kiinnostavaa kuvataidetta.
Kiitos kaikille näyttelyyn teoksiaan tarjonneille taiteilijoille ja onnea näyttelylle."
Samuli Heimonen